Karri Isomeri Pullean miehen laihoja ajatuksia

Kuuden kuukauden pakkotyössä kirkolle

Kirkollisveron ollessa alimmillaan 1 % palkasta, moni tapakristitty pitää sitä ehkä melko pienenä summana.

Tosiasiassa kun palkkaa ei yleensä saa kokonaisuudessa tililleen, on kirkollisveron osuus käteen jäävästä palkasta jonkin verran suurempi kuin tuo 1 %. Kun suomalaisen keskipalkka on hieman yli 3000 euroa,  ja tuolloin verot ovat noin pyöreästi 800 euroa, jää käteen noin 2200 euroa. Nämä luvut eivät ole tarkkoja, vaan suuntaa antavia, asiaan vaikuttaa muunmuassa asuinkunta. Koska kirkollisvero maksetaan koko bruttopalkasta on kirkollisvero siis minimissään 1 % eli 30 euroa kuukaudessa.  Tuo 30 euroa on jo keskimääräisestä käteen jäävästä  kuukausipalkasta eli siitä 2200 eurosta  1,36 %. Kun ihminen tekee keskimäärin (veikkaus) 37 vuoden työuran, eli  444 kuukautta on tuo 1,36 %  yhteensä 444 kuukaudesta noin 6,04 kuukautta. Siis ihminen tekee elämänsä aikana keskimäärin 6 kk ilmaista työtä taikauskon levittämisen mahdollistamiseksi. Ja jos sattuu asumaan korkeamman (max 2 %) kirkollisveron kunnassa, ja palkka on suurempi (jolloin käteen jäävä osuus palkasta on progression takia pienempi, ja siis kirkollisveron osuus käteen jäävästä tulosta suurempi), saattaa pahimmillaan tehdä ilmaista työtä kokonaisen vuoden  elinaikanaan piispojen ja kanttoreiden sun muiden hihhuleiden piilokorruption tukemiseksi. 

Kirkkoon kuuluvia maallistuneita Suomalaisia kehotan miettimään käsi sydämellä, voisiko tuon ajan/rahan käyttää paremmin yhteiskunnan hyväksi.  Kuulumalla kirkkoon tuet taikauskoa ja tehottomuutta. Kirkko ei ole tehokas ja taikauskovapaa hyväntekeväisyysjärjestö. Osallistu muutokseen, ja eroa kirkosta vaikkapa kätevän eroakirkosta.fi palvelun kautta.

Aidosti uskovaisia ihmisiä en kehota eroamaan kirkosta, koska kuulumalla kirkkoon toteuttaa tuolloin aitoa vakaumustaan, ja siihen on jokaisella lain mukaan oikeus.  Moni varmaan keksii myös hyviä perusteluita sille, miksi kannattaisi kuulua kirkkoon, mutta ne perustelut eivät muuta tämän laskelman ideaa mitenkään.

Pakkotyöstä voi mielestäni puhua, koska kirkollisveroa joutuu maksamaan, vaikka ei koskaan olisi ilmaissut haluavansa liittyä kirkkoon. Lisäksi kirkollisveroa maksetaan palkasta eli työstä (ei esim. pääomatuloista) Tässä järjestelmä ei nykyisin toimi hyvin, nimenomaan kirkkoon liittymisen pitäisi olla erillisen toiminnan ja täysi-ikäisen tahdonilmauksen takana, ei eroamisen. 

Luvut ovat vain suuntaa antavia, ja luvut ovat jokaisella yksilöllä työuran aikana erilaisia, mutta idea varmaan tästä välittyy riittävän selkeästi.

 

www.palkka.fi/palkkalaskuri/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkollisvero

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Antti Jokinen

jos suomalainen koko elämänsä aikana tekee keskimääräisesti puoli vuotta töitä kirkolle, eikös se ole aika vähän.

Pekka Iiskonmaki

#1
Minä erosin kirkosta, koska yhtiöni ei voinut sitä tehdä. Sitten lopetin yritykseni.

En ole liittynyt takaisin, koska YLE -vero mielestäni korvaa kirkollisveron aamuhartaudellaan, johon en tosin osallistu, mutta onhan se mahdollisuus.

Minä tulkitsen Antti asian siten, että maksan kirkollisveron YLE -verona. Se on paljon.

Jos Suomen kirkoissa olisi viini ja -oluttupia, niin voisivat siellä käydä sanaa kuulemassa.

Antti Jokinen

Siinä mielessä kyllä kirkko voisi tietenkin laajentaa tuota pohjaa millä varoja kerätään. Esim. Australiassa kävin jonkin kirkon omistamassa casinossa. Ei tuntunut tuo casinotoiminta ketään haittaavan ja oli siellä alkoholitarjoiluakin.

Pekka Iiskonmaki

#3
Suomessa kaikkea toimintaa leimaa fatalistinen flegmaattisuus ja rajoittuneisuus. Mitään uutta ei haluta.

Kerätään suuret verot, joilla tuhotaan maa ja kansantalous, mutta ei saada mitään aikaiseksi. Velat kasvaa ja infra lahoaa käsiin.

Mika Rantanen

Mitä teillä ateisteilla on tarjota kristinuskon tilalle? Vastaukseksi ei kelpaa esim. pelkkä järjen käyttö tai viihde-elämä, nämä kun eivät riitä täyttämään elämän tyhjyyttä. Sanon myös taas kerran, ettei kukaan ateisti pysty todistamaan, että Jumalaa ei ole olemassa.

Joonas Vilenius

Mitä ihmeen elämän tyhjyyttä? En itse ainakaan ole huomannut mitään muuta eroa kuin sen että vuosien varrella on jäänyt useita tuhansia euroja enemmän käteen.

Käyttäjän Apoleon kuva
Aapo Puskala

Mitä teillä kristityillä on tarjota ateismin tilalle? Vastaukseksi ei kelpaa esim. yhteys jumalaan tai sisäinen rauha, nämä kun eivät riitä täyttämään perusteettoman sokean uskon tyhjyyttä. Sanon myös taas kerran, ettei kukana kristitty pysty todistamaan, että jumala on olemassa (sen sijaan vastakkainen todistus on aika yksinkertainen, mutta ei mennä siihen, sillä rationaalinen argumentointi ja uskonto ovat toisensa poissulkevia).

Mika Rantanen

Aapo, mikset uskalla käyttää itsestäsi tunnistettavaa profiilikuvaa? Hyvin epämääräinen on myös Joonaksen käyttämä profiilikuva.

Käyttäjän Apoleon kuva
Aapo Puskala Vastaus kommenttiin #12

Ytimekkäästi kommentoit vastaukseni oleellisinta asiaa. Sanattomaksi vetää.

Mika Rantanen Vastaus kommenttiin #14

No, nyt Aapo laittoi itsestään profiilikuvan. Edistystä.

Käyttäjän Apoleon kuva
Aapo Puskala Vastaus kommenttiin #15

Nyt sinun lienee helpompi argumentoida aukottoman loogisesti?

Mika Rantanen Vastaus kommenttiin #16

Aapo, sinä aloit kääntelemään, vääntelemään ja saivartelemaan kommenttiani, siksi en vastaa enää mitenkään omiin kommentteihisi. Sinä ikään kuin koetit kääntää kaikki ylösalaisin ja päinvastaiseksi kuin ne ovat, etkä myöskään vastannut kysymykseeni, jonka ensin tein.

Käyttäjän AiriMantovaara-puolakka kuva
Airi Mantovaara-puolakka

En tunne olevani ateisti, vaikka en ole koskaan kuulunut mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Äitini ja isäni, niin kuin Sinunkin syntyessäsi vanhenpasi, ovat valinneet Sinulta kysymättä. Minä olen sitten saanut nämä 67 v itse valita, miten elämäni täytän.
En ole tarvinnut viihde-elämää ja TERVEEN järjenkäyttö ei liene laissa kielletty. Elämäni on ollut täyttä. Sinua on ehkä kristinusko niin ahdistanut, ettet edes osaa ajatella, että muutakin elämää on.
Ja se sama perkele yrittää, nyt Sinun kauttasi, ehdollistaa minun ja monen muun elämän. Siis HANKI ITSELLESI ELÄMÄ TAI PYSY HILJAA KIRKKOSI NURKASSA".
Anteeksi, jos sanoin rumasti, mutta rumemmin olette Te ns. hyvät, uskovaiset sanoneet monesti

Mika Rantanen

En pysy "hiljaa nurkassa", koska kristinusko on ulospäin suuntautuvaa. "Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi". (Ps. 73:28)

Ethän muuten sinäkään ole täällä hiljaa, vaan välttämättä halusit tuoda esille oman näkemyksesi.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Taas yksi, joka kuvittelee tietävänsä jotain muiden ajatuksista ja elämästä. Ei ateisteilla ole mitään tyhjyyttä täytettäväksi, ei ihminen rakennu niin, että siellä on kolo nimettynä "tähän jumalusko".

Ei ateistin tarvitse todistaa ettei jumalaa ole olemassa. Miksi tarvitsisi? Ei jumaluskon puute ole mikään uskonto, jota pitäisi saarnata muillekin - mietit antiteisteja.

Käyttäjän KarriIsomeri kuva
Karri Isomeri

Mika, ei kai tässä tarvitse kiistellä jumalan tai jumalien olemassaolosta tai olemattomuudesta. Riittää kun tietää uskooko jonkun lahkon oppeihin. Jos uskoo, voi rauhassa elää sen oppien mukaisesti. Jos ei usko, on asia samalla lailla ratkaistu, eikä silloin tarvitse mitään lahkoa tukea, se kun ei ole mikään kansalaisvelvollisuus. Matemaattiset tosiseikat eivät muutu miksikään, oli jumalaa olemassa tai ei.

Mika Rantanen

Karri ja Joonas, kumpikaan teistä ei vastannut ensimmäiseen kysymykseeni.

Käyttäjän KarriIsomeri kuva
Karri Isomeri

Mika, en aio vastata hölmöihin kysymyksiin. Luterilaiseen kirkkoon kuuluvia on maailmassa tällä hetkellä noin 70 miljoonaa henkilöä. Lähde: http://www.lutheranworld.org/content/member-churches. Voit siis kysyä kysymyksesi kaikilta niiltä yli 7 miljardilta ihmiseltä, jotka eivät usko luterilaisen lahkon tarinoita.

Markku Ollikainen Vastaus kommenttiin #17

Korkeasti koulutettu yksityishenkilö Espoosta valittaa rahapulaansa.

Kristillisiin seurakuntiin ei puolilla maailmaa kuuluu yksi kolmasosa maailman väestöstä eli noin 2,4 miljardia ihmistä.

Puhe taikauskosta tai muu vastaava kertoo asianomaisen tiedon ja kokemuksen puutteesta suhteessa Jumalaan. Tätä elämän suurinta ongelmaa tietysti voi alkaa korjata paneutumalla muun korkeakoulutuksen lisäksi myös Jumala -tiedon ja -kokemuksen hankintaan.

Kristittyjen puheet Jumalasta näet ymmärtää viimeistään, ja silloin ihan varmasti jokainen, fyysisen kuoleman jälkeen, kun fyysiset rajoitukset poistuvat Jumala -kokemuksen tieltä. On hyvä muistaa, että myös korkeasti koulutetut kuolevat. Puheet kannattaa miettiä näiden elämän suurten realiteettien viitekehyksessä.

Blaise Pascal oli aikansa korkeasti koulutettu henkilö, matemaatikko, fyysikko ja filosofi. Esim http://fi.wikiquote.org/wiki/Blaise_Pascal

Hän ajatteli Jumala-mahdollisuudesta seuraavasti: Uskon, että Jumala on.
Onhan vain 2 mahdollisuutta, joko Hän on tai sitten ei, että kuoleman jälkeen on jotakin tai sitten ei.
Uskon, että kuoleman jälkeen on jotakin, johon siis varaudun uskomalla. Jos jotakin on, olen varautunut, joten olen voittanut. Mutta...
Vaikka mitään ei olisikaan, en ole menettänyt mitään, koska kukaan ei pysty syyttämään minua, että olisin ollut väärässä....

Jo korkeasti koulutetun loogiset johtopäätökset viisaasta tulevaisuuteen varautumisesta puhuvat Jumala-uskon puolesta.

Mika Rantanen Vastaus kommenttiin #29

Aika hyviä kommentteja sinulta, Markku. Mutta mikset sinä käytä tunnistettavaa profiilikuvaa?

Käyttäjän AiriMantovaara-puolakka kuva
Airi Mantovaara-puolakka Vastaus kommenttiin #17

En minäkään, mutta tietosi on väärä. 10-kertainen määrä maailman ihmisiä ei kuulu ristikirkkoihin.

Onhan niitä muitakin uskoja: jehovat, mormoonit, alku-uskonnolliset ym.

Turhaan maksat roposi muka lähetystyöhön ym. Jos silläkin rahalla opetettaisiin kaikki mailman tytöt ja naiset lukemaan, sodatkin vähentyisivät.

Itse olen elämässäni tehnyt sen kirkonveron - noin 500 000€:n - edestä vapaaehtoistyötä ja kaiken sen päivätyön ja perheen rinnalla /kanssa. En muuten ennen ole laskenutkaan, miten monta pappia rahoillani olisi turhaan koulutettu ja palkattu. Nyt ne rahat ovat menneet juuri niille, jotka sen ovat todella tarvinneet.

Joonas Vilenius

Miksi siihen tilalle tarvittaisiin jotain? Jokainen uskokoon tai olkoon uskomatta ihan mihin haluaa, ja ainakaan minun uskomiseni ei ole siitä kiinni että annanko rahaa jollekin instituutiolle vai en. En huomannut että olisi tullut mitään "täytettävää tyhjiötä" kun erosin kirkosta viitisentoista vuotta sitten. Toki jos tuntuu siltä että eroamisesta jäisi elämä tyhjäksi niin silloin ei tietenkään kannata erota. Tämä on täysin jokaisen oma valinta.

Käyttäjän AiriMantovaara-puolakka kuva
Airi Mantovaara-puolakka Vastaus kommenttiin #19

Onkos vanha V.I.Lenin noussut haudastaan ja ruvennut puoltamaan meitä ei-kristittyjä?

Pekka Iiskonmaki

#8
Minä vastaan heidän puolestaan. Kirkossa on yleensä tylsää ja turhaa jorinaa.

Olut ja -viinituvat kirkkojen yhteyteen ja ruokalistalta vaikka Marian pihvi ja talon viininä Kaanaan punaviini.

Talon olut voisi olla vaikka Lutherin lager.

Mika Rantanen Vastaus kommenttiin #22

Onko alkoholipitoisten juomien nauttiminen sinulle elämässä näin tärkeässä asemassa? Ettei vain olisi jopa epäjumalan asemassa, kun se on näin tärkeää. Se mihin ihminen luottaa ja panee toivonsa on hänelle eräänlainen jumala.

Joonas Vilenius

Koko valtionkirkko- / -uskonto -konsepti alkaa olla aikansa elänyt. Tuolta voi käydä katsomassa listan maista joissa tällainen vielä on käytössä: http://en.wikipedia.org/wiki/State_religion

On älytöntä että yhteisöverosta automaattisesti osa tilitetään seurakunnille, kyllä sen pitäisi olla niin että hän joka kirkkoa kannattaa, maksaa.

disclaimer: Ylläoleva on minun mielipiteeni, saa toki aivan vapaasti olla eri mieltä.

Markku Ollikainen

Valtiokirkko -konsepti on ehkä poistunut käytöstä jossakin. Suomessa kristillinen seurakunta on ollut hyvän suomalaisen elämän perusta. Onhan Raamatun maailmankuva ja siitä nousevat arvot mahdollistanut hyvän yhteiskuntaelämän.

Mitä enemmän tätä perustaa puretaan, sitä rikkinäisemmiksi ja suhteessa toisiin ihmisiin jne toimimattomammiksi suomalaiset yksilöt, ja edelleen heistä koostuva suomalainen yhteiskunta tulee muuttumaan.

Tämä rikkinäisyys ja toimimattomuus tulee maksamaan suomalaisille erilaisina kuluina paljon enemmän kuin 1,36% bruttotuloista.

Käyttäjän AiriMantovaara-puolakka kuva
Airi Mantovaara-puolakka

Tänään esim. ministeri Räsänen todistaa, kuinka hirvittävästi kouluampumiset ynnä muut hirvittävyydet lisääntyvät, jos ei kristillistä oppia opeteta ja poistetaan uskonnon ja valtion yhteys.

Tänään nuo kamaluudet ovat jo tapahtuneet ja 95% suomalaisista käy/on käynyt koulun uskontotunneilla ja käyvät joskus ehkä kirkossakin.

Ja parilla oppositiojohtajalla, uskovaisemmalla kuin tapakristitty, ei ole muuta sanomista meille tavikselle kuin: "Voi kauhea,kuinka pahoja nuo muut päättäjät ovat!" Tämä on sitä suomalaista "kristillisyyttä".

Käyttäjän AiriMantovaara-puolakka kuva
Airi Mantovaara-puolakka

Riittänee osaltani. Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi ja jättäköön muut ihmiset rauhaan.

Toimituksen poiminnat